Kiehisen vuolijan Blogi

15.6.

Sitä ollaan sitten taas kuun puolivälissä menossa - ei kuitenkaan avaruudessa, vaan ihan täällä jalat maassa. Suomen suvi ei ole susi, vaan lyhyt ja kaunis - haistetaan ja maistetaan kesää. Nyt se on - vihreimmillään, ainakin melkein. The Road laulaa:"Jos ois kesä tämä viimeinen...". Siksikin - ei vaan sen kesän vuoksi, vaan ihan niiden vuoksi, joiden kanssa me täällä eletään. Ihan niidenkin kaikkein läheisimpien - siis niiden, joiden tulisi oikeasti olla niitä kaikkein läheisimpiä. Ihan niidenkin, jotka eivät vielä usko Jeesukseen. Niidenkin, jotka jo ovat Jeesuksen omia. Siinäpä se, että näkökulmat ja -kannat olisivat oikeita - että fyysisten silmien kautta näkisimme asioita sisäisillä silmillä, Jumalan mielenmukaisilla. Ja että fyysisillä korvilla kuulisimme asioita sisäisillä korvilla, niillä Jumalan mielenmukaisilla.Olisi niin tärkeää, että meillä olisivat ne sisäiset näkevät silmät ja sisäiset kuulevat korvat. Se kaikki on meidän sydämestä kiinni. Sen saamme antaa Jumalan muokattavaksi. Inhimillisesti näemme yli, ali, ohi, tai emme ole näkevinämme, tai näemme mitä haluamme. Sama on kuulomme kanssa. Ja sydämemme - se voi olla vain lihan hallittavana. Se näkyy ja kuuluu suhteidemme ja valintojemme tilasta - ja elämämme tärkeysjärjestyksistä.

Mitähän tapahtuisi, jos meidän(kin) kaupungissamme - Saarijärvellä - Herra saisi vaikuttaa meidän tänne asetettujen uskovaisten elämässä, että itselle elämisemme loppuisi ja alkaisimme elää Jumalalle? Vallankumous. Ehdottomasti. Toinen vaihtoehto - jota ei kylläkään ole olemassa - olisi se, että Jumalan Sana ei ole totta. Siinä samalla tapahtuisi se, että ihmisiä tulisi enemmän uskoon, sairaita paranisi, ihmeitä ja tunnustekoja tapahtuisi, ei olisi puutetta Jumalan valtakunnan työntekijöistä, ei siihen tarvittavista varoista, jne. Nousee mieleeni Deistä kuulemani ajatus: Mitä tapahtuisi, jos yksi uskovainen johdattaisi yhden ihmisen Jeesukseen uskovaksi joka viikko, ja opettaisi tämän uuden uskovaisen tekemään samoin? Ja vaikka ei ihan joka viikkokaan, niin vaikutus olisi aikamoinen. Kun uskovia olisi paljon, jotka tekisivät niin, olisi vaikutus vieläkin aikamoisempi. Tämäkin liittyy siihen Jumalalle elämiseen. Silloin ensimmäisten asioiden joukossa on se tehtävä, jonka Jeesus omilleen antoi - evankeliumin vieminen niille, jotka eivät vielä usko Jeesukseen. Sekin on valinta. Käsittääkseni on täysin yhtä vastaavaa todellisuuden kanssa sanoa: Kaupungissamme tehdään vähän sellaista ihmisiä tavoittavaa evankeliumin työtä, jonka tarkoituksena on voimakkaasti voittaa ihmisiä Jeesukselle. Et kuitenkaan saa käsittää tätä väärin. On sellaista toimintaa, jolla pyritään tavoittamaan ihmisiä. Se on kiitosaihe. On niitä ihmisiä, jotka ovat antautuneet tekemään sellaista työtä joissakin toiminnoissa. Se on suuri kiitosaihe. Meidän on rukoiltava sellaisten työmuotojen ja työntekijöiden puolesta. Mutta, kaikki tuo on kuin "pisara meressä" verrattuna uskovien määrään kaupungissamme, sekä ihmisten määrään, joita kaupungissamme elää - ja tietenkin tähän kuuluu myös meidän vaikutuksemme evankeliumin työssä maan rajojen ulkopuolella, sekä tässä maassa. Seurakunnan "seinien" sisäpuolella eläminen ja sen ulkopuolella eläminen eivät ole balanssissa. Sen, mitä sisäpuolella saadaan olisi tultava vaikuttamaan ulkopuolelle. Opetuksen määrästä se ei ianakaan ole kiinni. Meille vaan taitaa käydä niin, että kun kokoushuoneen oven painamme kiinni, on kaikki se, mitä on opetettu, muuttunut taaksejääneeksi elämäksi. Kaiken karismaattisen iloitsemisen - ja sitä todella tarvitsemme lisääkin - on muututtava voimaksi sen tehtävän suorittamiseen, joka meille on annettu.

Jokainen yksilöuskova - muista tehtävistä riippumatta - on kaupungissamme tärkein voimavara siinä, että voisimme saavuttaa ihmisiä evankeliumilla. Evankeliumin vieminen ihmisille ei ala siitä, että järjestämme esim. evankelioivan kokouksen, kokoussarjan, teemme ja jaamme lehtisen, jne. Ne ovat paikallaan - kunhan ovat omalla paikallaan. Ensin on yksilöuskova - minä ja sinä. Ensin on meidän todistajantehtävämme. Uskoontulomme myötä meistä on tullut - ja tulee - sellaisia, Jeesuksen todistajia. Tehtävämme ei ole ensisijaisesti tuoda, kutsua tai pyytää ihmisiä jonnekin kokoukseen, että he pelastuisivat - vaikka sitäkin varmaan sellainen uskova haluaa tehdä, joka ei elä itselleen. Tehtävämme on olla yksilöinä niitä, jotka välittävät sanoman Jeesuksesta ihmisille. Heitä me kohtaamme jatkuvasti. Heitä elää ympärillämme. Heitä on meidän ihmissuhdeverkostoissamme - koulussa, työpaikalla, harrastuksissa, matkoilla, naapurustossa, kylällä, liikennevälineissä, jne. Ajattelenko, ettei ole minun vastuullani olla kertomassa heille maailman parhaasta uutisesta? Kukapa se muu olisi? Annanko ihmisten elää elämäänsä kaikessa rauhassa ja päätyä lopulta iankaikkiseen kadotukseen? Voisimmeko saada näkyä, intoa, halua, että olisimme halukkaita elämään Jumalalle ja tekemään omalta osaltamme sitä, mihin Jeesus on meidät tarkoittanut? Haluaisimmeko nähdä vaivaa, jopa kärsiä evankeliumin tähden - siksi, että ei yksikään hukkuisi? Rohkaisen sinua ja itsenä niin tekemään - ottamaan ristin ja seuraamaan Jeesusta, maksoi mitä maksoi. Siihen kuuluu todistajantehtävämme. Varmasti Jumala antaa kaikkeen siihen Pyhän Henkensä voiman. Rohkenen kehoittaa sinua: Älä usko sitä opetusta, jossa sinua kehotetaan odottamaan Pyhän Hengen täyteyttä, ennen kuin voit olla Kristuksen todistaja ja tehdä mitään Jumalan valtakunnan työssä. Monet odottavat niin kauan, että elämä on mennyt loppuun ja kuolema tullut. Se sana, jossa sanotaan, että ei saa lähteä Jerusalemista, ennenkuin teidän päällenne vuodatetaan voima korkeudesta, oli tarkoitettu siihen historialliseen hetkeen, kun Pyhä Henki ensimmäisen kerran vuodatettiin kaiken lihan päälle. En tarkoita sitä, että emme tarvitsisi Pyhän Hengen kastetta ja täyteyttä. Kyllä tarvitsemme - ja kipeästi. Muuten emme voi suorittaa tehtäväämme. Tänään kuitenkin elämme - sen alun jälkeen - aikaa, jossa voimme ottaa vastaan Pyhän Hengen kasteen ja voiman. Ja olla Jeesuksen todistajia. On tärkeää, että Pyhä Henki saa meidät. Ajattele kuivaa taulusientä. Se on ihan kuiva. Ajattele, mitä tapahtuu, kun tuo sieni upotetaan veteen. Se imee sisäänsä vettä, niin että se on kokonaan märkä. Jotain samaa tapahtuu meille, kun Pyhä Henki saa täyttää meidät. Saamme kertoa ihmsille evankeliumia, julistaa syntejä anteeksi, parantaa sairaita, tehdä Jumalan tekoja - ja tehdä kaiken sen siellä missä kohtaamme yksilöuskovina ihmsiä. Voi kun siitä tulisi etuoikeutemme/etuoikeuteni.

Tänään on ollut lämmin kesäinen aurinkoinen päivä. Noustuamme uuteen päivään söimme aamupalaa, mm. eilen loimutettua lohta - mukava oli sitä tehdä tuolla takapihan puolella linnunlaulussa - ja joimme kahvia. Luin Hebrealaiskirjettä. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävin hakemassa Emilian ja Danielin heiltä meille. Emilia se aina soittaa ja selvittää asian niin tomerasti.

Tein julisteen/kutsun Pylkönmäellä ti. 28.6.2016. klo 18 olevaa NUOTIOILTAA varten.

Potkimme jalkapalloa Emilian ja Danielin kanssa etupihallamme. Ensin Daniel oli maalissa ja me Emilian kanssa pommitimme - Emilia voitti minut maalikilpailussa. Sitten pelasimme joukkueina. Minä ja Emilia olimme toisella puolella Danielia vastaan - ja Daniel voitti. Emmehän me jalkapalloilijalle pärjänneet. 

Kävimme Rantalan Jussilla Emilian ja Danielin kanssa. Jussi aina auttelee minua - voisin nimittää häntä assistentikseni oikein kiitollisessa merkityksessä - tietokone ja tulostusasioissa. Kiitos Jussille!

Samalla reissulla kävin lasten kanssa Kebab Pizzeriassa syömässä - minä kekak salaatin ja lapset kekabit ranskalaisten kanssa. Terassilla istuskelimme ja katselimme samalla keskustan elämää.

Vähän vielä ennätimme potkia palloa, ennen kuin vein lapset kotiin, kun äitikin tuli samaan aikaan töistä. Sitten menin siihen lähelle Niemelän Harrille, jossa monistettiin NUOTIOILTA -kutsuja Pylkönmäen taajamaa varten. 

Kävin 10.6 km "kävelynomaisella" lenkillä urheilukentällä. Kun oli taas lämmin keli - yli +20 - niin oli mukava vähän reippaampaakin vauhtia välillä mennä. Hyvä lenkki.

Palattuani lenkiltä, lähdimme pian M-L:n kanssa Herran kohtaamisen iltaan. Timo Ahola johteli, Jussi Rautanen johdatteli ylistyslauluihin hyvällä tavalla. Paavo Järvinen puhui. Lopussa oli rukouspalvelua. Kävin "esillä" - sillä pieneltä osaltani Jumalan valtakunnan työtä tekevänä tunne ntarvitsevani kaiken sen siunauksen, jota Jumala eri kanavien kautta voi minulle antaa. Mutta, esille meno ei ole se ainoa ja tärkein asia siihen tarpeeseen, vaaqn se on henkilökohtaisen Jumala-suhteen jatkuva hoito - ts. Jumala-suhde.

Palattuamme kokouksesta kaupan kautta, söimme iltapalaa ja joimme hopeateetä.

Siunausta!

Ps. "Niinkuin sinun päiväsi, niin olkoon sinun voimasikin" (5. Moos. 33:25).