20.6.
Ennen minun nousemistani sängystä "jalanviljaan", oli Marja-Leena jo käynyt hyvissä ajoin kylällä asioilla. Aurinko paistoi. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Hebrealaiskirjettä. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä - esirukouksia.
Taannoin laitoin viestin erääseen "missioon", että haluaisin venäjänkielistä - tiettyä - lasten jakelumateriaalia. Ihmettelin kun ei sieltäpäin tullut mitään vastausta kyselyyni, vaikka aikaa oli kulunut. Tänä aamuna rukoillessamme minulle tuli mieleen, että soitan heti rukouksen jälkeen sinne. Kun sitten otin puhelimen käteeni - joka oli äänettömänä - olio siihen tullut rukouksen aikana tekstari sieltä "missiosta" ja valiteltiin, että vastaus oli viipynyt. Haluamaani materiaalia heiltä löytyy. Tilasin heti. Minulle tällaiset asiat ovat ihmeellisiä johdatuksia. Ne kertovat siitä, että asia on Jumalasta. En tiedä miten sinä tuollaisia asioita ajattelet.
Lähdimmekin rukouksen jälkeen M-L:n kanssa kohti Jyväskylää. Ensin kävimme Tourulan Inter-Sportissa ja sitten hommaamassa minulle ja yhdelle toiselle henkilölle bussiliput Äänekoski-Helsingin Lentoasema -välille, sekä paluuliput päinvastaiseen suuntaan. Sittenpä menimmekin Haraldiin syömään. Siinä matkalla M-L autteli yhtä katukäytävällä selällään ollutta nuorta miestä. Viikinkiravintola Harald on paikka, johon lapsemme perheineen veivät meidät, kun oli 40 v hääpäivämme. Se tapahtuikin komeasti hääautoksi koristellulla - teksteineen - autolla, jonka takapenkille meidät istutettiin. Haraldista oli varattu puffetti koko plutoonalle - olihan se juhlavaa. Nyt tämänpäiväisen syömäreissun voisi nimetä vaikkapa 47 vuotta, 2 viikkoa ja 6 päivää jatkuneen avioliiton kunniaksi. No ei me sellaista ajateltu. Ruoka oli hyvää - eikä ollut sen kalliinpaa, kuin jos olisimme menneet vaikkapa esim. ABC:lle. Haraldista huristelimme kotiin pitkin aurinkoista ja vihreää maisemaa.
Kävin 6.5 km "kunhanettänytjonkinlaisella" lenkillä. Ensin urheilukentällä 2.4 km. Siellä alkoivat kuitenkin aluemestaruuskilpailut, joissa oli paljon osanottajia. Kyseessä olivat viestit. Rata oli käytössä, joten menin Mannilan männikön kuntoradalle, jossa teputtelin n. 4.1 km. Sattui siellä sellainen tappaus, että: Edelläni meni mies sauvakävellen. Kun tulin miehen kohdalle, hiljensin vauhdin samaksi kuin hänelläkin. Juttelimme siinä jotain "tutustumisjutteluita". Sen jälkeen siirryin "hengelliselle puolelle" - koska se tuli sydämelleni, nähtyäni miehen edelläni kävelemässä. Ennätin yhden asian häneltä kysyä, kun hänen puhelimensa soi. Niinpä mies alkoi - tietenkin - puhua soittajan kanssa. Koska minusta olisi ollut epäkorrektia jäädä siihen hänen vierelleen kävelemään ja kuuntelemaan keskustelua, lisäsin hieman vauhtia ja menin eteenpäin. Että sellanen tappaus. Niin se vain meni. Eihän sitä tiedä kuitenkaan, jos tapaamisellamme oli kuitenkin jokin merkitys. Nyt ainakin voin rukoilla miehen puolesta.
Lenkin jälkeen iltapalaa ja kermaista hopeateetä. M-L leivoskeli. Takapihan puolellakin kävin iltapalaa syömässä - kun aurinko paistoi niin mukavasti ja oli lämmintä. Lenkilläkin ainakin +20.
Viikonloppuna tapahtui yksi historiallinen ja meillekin - vaarille ja mummille - tärkeä asia: Ensimmäinen lapsenlapsemme kävi kasteella. Aaro, Teronpoika. Se on hieno valinta. Siitä kannattaa tässäkin onnitella: Onnittelemme sinua, Aaro päätöksestäsi tällä tavalla seurata Jeesusta, ja toivotamme Jumalan siunausta ja johdatusta kaikkeen elämässäsi! Muistamme jatkuvasti rukouksin!
"RAUHA SYDÄMEEN
Raamattu opettaa, että kun meistä on tullut Jeesukseen uskovia, on meillä rauha Jumalan kanssa. Tämä on seurausta siitä, että olemme ottaneet elämäämme Jeesuksen valmistaman syntiemme sovituksen vastaan. Emme elä enää "sotatilassa" Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa.
Taivaallinen Isämme tahtoo, että voisimme kokea Hänen antamaansa rauhaa elämässämme; kaikissa elämäntilanteissamme. Monenlaiset meitä kohtaavat asiat koettavat horjuttaa tätä rauhaa sydämissämme; elämäämme ongelmia-, myrskyjä-, murheita ja ahdistuksia aiheuttavia asioita on hyvin paljon. Meidän on opittava kohtaamaan niitä oikealla tavalla. Emme aina siinä onnistu, mutta voimme harjoitella sitä elämässämme.
On hyvä tietää, mitä Jumala Sanassaan sanoo tällaisten asioiden kohtaamisesta: "Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksesssa" (Fil. 4:6-7).
Meillä on avoin rukouksen tie aina käytettävissämme. Helposti "lankeamme" siihen, että alamme murehtia asioitamme. Parempi on käydä rukouksen tietä ja kertoa asiansa Hänelle, joka on luvannut pitää meistä huolen. Tästä syystä voimme tehdä sen kiitoksen kanssa, olkoonpa tilanteemme millainen tahansa. Se, että käännymme ensimmäiseksi - ja myös jatkossa - asioidemme kanssa taivaallisen Isämme puoleen, on uskon osoitus Häntä kohtaan. Vielä enemmän se on sitä, kun teemme sen kiittäen. Seurauksena tällaisesta menettelystä on iso lupaus, jonka luimme: Jumalan rauha, joka on meidän omaa ymmärrystämme monin verroin ylempi, varjelee sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa.
Rohkaisen sinua käyttämään tätä koeteltua - ja hyväksi havaittua - Sanan tietä" (Jouko Kuusjärvi, Sytykkeitä rukouselämään, Skyprint 2010, s. 22-24).
Siunausta!
Ps. "Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen" (Joh. 12:46).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti