20190130

30.1.

Keskellä viikkoa, Keskiviikkoahan sitä eleskellään. Noustessani 9 astetta pakkasta. Taivas oli harmaa. Aamupalaa ja kahvia. Lapsia ei tänäänkään ollut vietävänä kouluun. Kipeitä. Luin 1. Korinttolaiskirjettä. Rukousta.

Kävin hiihtelemässä n. 5 km Tarvaalan ladulla, joka ei ollut aukaistu. Lunta oli tullut aikalailla. Joku kävelylenkillä ollut huutelikin minulle, kun ylitin tietä, että eihän sitä latua ole avattukaan. Minulle kyllä kelpasi hiihdellä menemään. Metsä oli kauniin luminen ja liikkumaton. Puiden oksat olivat alaspäin tykkylumen painosta. Metsässä liikkuminen - metsäladuilla hiihtäminenkin - on nyt jopa vaarallistakin. Tykkylunta tippuilee puiden oksilta - ja se paakku voi olla hyvin painava. Yksi "mälli" tipahti viereeni, mutta siitä ei kuitenkaan tullut tälli. Tämä asia kannattaa ottaa huomioon näinä aikoina kun metsissä liikkuu.
Aurinkokin koetti tulla estyraadille esiripun takaa. Sieltä harmaan pilviverhon takaa kuumotteli. Kuitenkin onnistui jonkinverran aikeessaan, koskapa valo aloi loistella hangelle voimakkaammin. Taisi jo paksumman verhon syrjään työntää ja ohuemman verhon läpi enemmän esille pääsi. Lopulta hetkeksi senkin sivuun sai ja valonsa sai pienet timantit hangella säkenöimään. Tuli mieleen, siinä lumella kaikessa rauhassa matkaa tehdessäni, yksi ainutkertainen, koko maailman historian mullistanut tapahtuma Jerusalemissa, maan navassa. Jeesus Kristus, Jumalan Poika riippui ristillä koko maailman syntivelan tähden, Jumalankin hylkäämänä. Raamattu kertoo, että kun Jeesus huusi suurella äänellä ja antoi henkensä, niin temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti - ja se esirippu ei ollut ohut vaan erittäin paksu. Se kertoo meille syntisille, Jumalasta synnin tähden eroon joutuneille, ihmisille, että tie kaikkeinpyhimpään on täysin avattu. Jeesus sovitti kuolemansa kautta syntimme Jumalan edessä. Jokainen voi saada syntinsä anteeksi, uskomalla Jeesukseen, ja päästä Jumalan yhteyteen. Esirippu on - ei ainoastaan vedetty syrjään - revennyt auki. Haluatko käydä avattua tietä pitkin Jumalan luokse? Raamattu sanoo, että se esirippu, joka revittiin rikki syntiemme vuoksi, on Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan ruumis. Hänen verensä, joka vuosi siksi, että syntimme sovitettiin, voi pudistaa jokaisen ihmisen sydämen puhtaaksi kaikesta synnistä. Haluatko, että sinunkin syntisi pestään pois? Jumalan armonaurinko voi paistaa täydeltä terältä elämäämme - sillä esirippu on revitty pois tieltä. Saasrijärvellä on vielä paljon ihmisiä, jotka tulevat omistamaan Jeesuksen valmistaman pelastuksen elämäänsä. Hengellinen herätys tulee koskettamaan kaikkia kansankerroksia. Kiitos Jumalalle Hänen sanomattomasta lahjastaan.

Taisi olla n. 9 astetta hiihdellessäni. Tultuani kotiin jo allekin. Marja-Leena oli paistamassa lettuja ja laittamassa ruokaa. Söin ja join kahvia letun kera.

Ruuan jälkeen ajelin kylälle. Monistelimme Rantalan Jussin kanssa vähän Rintamaposteja ja kutsuja rukoustilaisuuksiin. Kiitos Jussille!

Jakelin niitä sellaisiin paikkoihin, jotka olivat lähellä - jotka ovat liittyneet SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteiseen rukousrintamaan.

Palattuani kotiin tuoksui meillä paistuva pulla. M-L oli sellaista leipomassa. Join kahvia - mutta en sortunut pulliin.

Laittelin Rintamaposteja ja ukoustilaisuuksien kutsuja kuoriin.

Poljeskelin kuntopyörää 1 h, jäykkyydellä 10, janalla 0-10. Samalla lueskelin kirjaa.

Ajelin 19:ksi helluntairukoushuoneelle Rukousiltaan. Mennessäni vein Rintamaposti-lähetykset postiin. Hain Salmen mukaan kokoukseen. Tarmo Moisio johteli illan. 6 rukoilijaa.

Matkalla vein ja annoin joillekin Rintamaposteja.

Iltapalaa ja teetä.

"Jumalan tekoihin kuuluvat tänäkin päivänä teot, joita me ihmettelemme ... 
Tie tällaisiin ihmeisiin kulkee rukouksen polkua ...
Kun Jumala alkaa tehdä ihmeitä kauttasi, sinun täytyy tuntea Hengen liikkeet ja Jumalan ääni. Siksi rukous on avain Herran tuntemiseen ..." (Esa Suojala, Palvele pyhillä armolahjoilla, Päivä Osakeyhtiö 2001, s. 146, 147).

Siunausta!

Ps. "Minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista" (1. Kor. 1:23, 24).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti