20180407

7.4.

Lauantai. Noustessamme oli sininen taivas ja aurinko paistoi. Pakkasella 2.3 astetta. Eilisen sateen jäljiltä pakkanen oli kovettanut lumia ja jäädyttänyt vesiä. Pihalla oli liukasta. Luin Hesekielin kirjaa. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia.

Ajelimme Marja-leenan kanssa kangasniemelle4, jossa olimme puoliltapäivin. Kävimme ensin Aunen - setäni vaimon - oven takana. Ei ollut ketään kotona. Jälkeenpäin saimme kuulla, että hän oli terveyskeskuksessa. Menimme seuraavaksi - myös iäkkään - tätini luokse. Hänellä istuimme ja juttelimme. Saimme estettyä hänet keittämästä kahvia - vieraanvarainen ihminen kun on - sillä olimme menossa syömään pian. Johdin rukoukseen lyhyesti hänen luonaan.

Tädiltäni menimme Teboilille syömään - sehän on muodostunut ihan kantapaikaksemme. Siellä on aina hyvät ruuat.

Teboililta ajelimme kotikylälleni, Heimolle ja Arjalle - veljeni ja vaimonsa. Juttelimme. Joimme kahvia. Heimo lämmitti navettasaunan. Hänen kanssaan kävimme löylyissä. Sen jälkeen oli taas pöytä koreana. 19.30 jälkeen lähdimme kotimatkalle.

Kävimme matkalla vielä Pirjolla ja Karilla - siskoni ja miehensä. Mikkokin oli kotona. Heilläkin laitettiin kahvit ja monenlaiset tarjoilut pöytään. Minä kyllä - ilman muuta istuin pöytään jälleen - M-L ei. Sittenpä suuntasimme autonnokan saarijärveä kohti, jossa olimme ennen 23. Pakkaselle veti yöksi jälleen. Taivas oli tähdessä.

Kiitos kaikille sukulaisille! Saimme kokea suurta vieraanvaraisuutta!

"Kun alamme verrata omaa onnistumistamme siihen, mitä Jumala saa aikaan, olemme astuneet heikoille jäille. Yritän itse omaksua saman näkökulman, joka Kevin Costnerin esittämällä veteraanipelastussukeltajalla oli elokuvassa Meripelastaja. Elokuvan lopussa uraansa rakentava, taitava, itsevarma sukeltaja kysyy eläkkeelle jäävältä legendaariselta sukeltajalta: "Mikä sinun lukusi on?" Hän haluaa tietää, miten monta ennätyksen haltija on pelastanut. Nuori, kilpailuhenkinen sukeltaja olettaa kuulevansa, että vanha sukeltaja on pelastanut pari-, kolmesataa ihmistä.
Mutta Costnerin esittämä hahmo vastaakin: "Mikäkö on minun lukuni? Minun lukuni on kaksikymmentäkaksi."
Nuori mies on järkyttynyt. "Kaksikymmentäkaksi", hän sanoo hirvittävän pettyneenä. "Minä luulin, että olisit pelastanut paljon useampia."
Veteraani vilkaisee olkansa yli ja sanoo: "Kaksikymmentäkaksi on niiden määrä, jotka olen menettänyt. Se on ainoa luku, josta olen ikinä pitänyt kirjaa.
Sen sijaan että ne, joilla on se jokin, kerskuisivat sillä, miten monen ihmisen ovat nähneet pelastuvan, he ymmärtävät, miten monta muuta Jumala haluaa heidän voittavan" (Craig Groeschel, Se jokin, s. 163, 164, Päivä Osakeyhtiä 2009).

Siunausta!

Ps. "Silloin hän sanoi opetuslapsilleen: Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa" ( Matt. 9:37-38).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti