20180409

9.4.

Maanantai. 4.2 astetta plussalla noustessani. Harmaata. Aamupalaa ja kahvia. Luin Hesekielin kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Laitoin lehti-ilmoituksen Kalmarin Nahjuksella olevasta Kyläillasta. Tervetuloa mukaan! Kutsu tämän blogijutun lopussa.

Kävin mukamas Emiliaa hakemassa koulusta - siksi mukamas, kun ei olisi tarvinnut. Käsitin vain väärin lähtiessäni. Denis haki. Kävin samalla reissulla kylällä ostamassa pressun Halpa-Hallista laavua varten.

Denis ja Emilia tulivat meille. Joimme kahvit, ym.

Juhani ja Tapani tulivat kylään myös. Joimme kahvit, rukoilimmekin yhdessä.

M-L valmisti lihapiirakoita - sellaisia, jotka paistetaan uunissa.

Syödäkin piti.

Kävin hiihtelemässä Kusiasimäessä 21 km. 4 astetta plussalla - niillä paikkeilla oli lämpötila. La´tu jäähtyi sen verran, että loppua kohti luisto parani vain. Perinteisen suksilla olin liikenteessä. 

Palatessani kotiin oli M-L:kin kävelylenkillä. Laitoin päivällä ostamani pressun takapihan laavun päälle.Tulenkin laavun tulipaikkaan.Lapiopin lumia, joita oli taas tullut katolta - ei paljon, mutta kuiten. Hain puut ja tuikkasin tulen takkaan.

Iltapalaa ja kahvia - mm. yksi M-L:n tänään paistama lihapiirakka.

"Mitäkö tarkoitan valtakunta-ajattelulla?
Seurakunnalla, jossa on valtakunta-ajattelua, on johtajat, jotka ovat kiinnostuneempia siitä, mitä Jumala tekee kaikkialla, kuin siitä, mitä Jumala tekee vain heidän omassa työssään. Valtakunta-ajattelua heijastavat seurakunnat antavat tilaa muille ja tekevät mielellään työtä toisten kanssa saadakseen enemmän tehtyä Jumalan kunniaksi.
On vaikea omistaa se jokin, ellei halua toisten menestyvän. 
Kun sinulla on se jokin, tiedät, ettei se kuulu sinulle. Se kuuluu Jumalalle. Hän antaa sen. Ja koska se jokin on Jumalan - ei meidän - haluamme myös jakaa sen toisten kanssa.
Ne, joilla on se jokin, tietävät, ettei kyse ole heistä. Ei ole kyse heidän nimestään. ... Se jokin liittyy Jeesukseen. Taivaan alla ei ole mitään muuta nimeä, joka olisi lähelläkään Jeesuksen nimeä. Se jokin liittyy aina häneen" (Craig Groeschel, Se jokin, s. 170, 171, Päivä Osakeyhtiö).

Siunausta!

Ps. "Minulla ei ole sen suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni vaeltavan totuudessa" (3. Joh. 1:4).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti