20151118

18.11.

Heräilimme kosteaan Marraskuun Keskiviikkoon. Marja-Leena käväisi kylällä asioilla. Söin aamupalaa ja join kahvia. Luin Haggain kirjaa. M-L luki hartauskirjasta kohdan tälle päivälle. Rukoilimme erilaisten asioiden puolesta yhdessä keittiön pöydän ääressä.

12 maissa kävin hakemassa koulun jälkeen Danielin meille. Pyörällään huristeli ensin kotiinsa ja siitä minun kyytiin.

Sytyttelin takkaan tulen.

14 tienovilla hain Emilian koululta meille.

Söimme neljisin M-L:n tekemät maukkaat VHH-ruuat. Kahvia päälle - ja vähän suuhunkin.

Terhi-Marja hali lapset töistä tullessaan.

Jotain pientä tein tänäänkin Hännilän koululla olevan KYLÄILLAN eteen - se on to. 26.11. klo 18.30. 

Sellaista(kin) se on ollut tänään eläkeläisvaarin elämä. Uskossa Jeesukseen kuiten elellään ja Jumalaa halutaan palvella - ja tuleehan sitä seurailtua ja kuulosteltua paikkakunnan hengellistä elämää.

18.30:ksi ajelimme M-L:n kanssa helluntairukoushuoneelle Herran kohtaamisen iltaan. Se kuvattiin TV7 varten. Turusen Mika johteli. Ann-Nina Turunen luki alussa Raamatusta paikan, sanoi muutaman sanan, sekä johti rukoukseen. Mika puhui. Ylistystä johteli Gospel Praise Rautasaaren Katin johdolla - 11 hengen ryhmä. Mukana uusia laulajia. Hyvät innoittavat laulut, jotka sopivat tilaiuuteen. Rautasaaren Vesa käytti todistuspuheenvuoron. Jumala on tehnyt suuria Vesan elämässä. Järvisen Paavo puhui lopuksi ja johti esirukouspalveluun. Innoittava tilaisuus.

Palattuamme kokouksesta kotiin lähdin heti hämärälle urheilukentälle 10 km "kävelynomaiselle" lenkille. Kun jääkiekkokaukalon valot sammuivat oli kentällä aika pimeää. Menin km-ajoin: 7.01., 7.04., 6.56., 7.22., 7.16., 11.52., 7.14., 7.37., 7.33., 7.48. +3-4 astetta. Sumupisaroita.

Iltapalaa ja teetä.

Siirrytmpä lainausosastoon:

"Älä tuhlaa

"Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: Mitä minä sinusta kuulen! Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida" (Luuk. 16:1-2). Tutki itseäsi. Käytätkö rahaa kevytmielisesti ja tuhlaatko omaisuuttasi?" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s. 170).

Siunausta!

Ps. "Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä" (Matt. 7:5).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti