20151123

23.11.

Maanantaita elettiin. Nousin hyvissä ajoin. Söin aamupalaa ja join kahvia. Luin Sakarjan kirjaa.. Rukouksen hengessä ajelin lumisten maisemien halki Jyväskylän kautta kotipalkisilleni Kangasniemelle.

Kangasniemelle päästyäni menin ensin hautaus- ja pitopalveluun, jossa olimme sopineet tapaavamme klo 10 veljeni Heimon ja siskoni Pirjon kanssa. Heidän puoliskonsa Kari ja Arja olivat myös. Ensin oli edessä arkun valinta äidille. Kaunis valkoinen "leposijahan" sieltä löytyi äidin maallista "asuntoa", "savimajaa" - eli hänen kehoaan - varten. Henki ja sielu eivät enää siinä olleet. 
Sieltä ajelimme ruumisauton perässä - jossa tyhjä arkku oli - terveyskeskukselle, jonka kylmiössä äidin ruumis oli. Odottelimme muualla niin kauan kunnes hautaustoimiston ihmiset olivat saaneet laitettua äidin "maallisen majan" arkkuun. Sitten menimme sairaalan kappeliin, jossa arkku oli avoimena katafalkilla. Siinä äitimme ikäänkuin nukkui valkoisen peiton alla - pienenä, valkohiuksisena - kuin siellä vanhainkodin osaston sängyssä. Eihän äiti iso olluit milloinkaan, mutta nyt hän oli entistäkin pienemmän näköinen. Siinä hän oli viimeistä kertaa katseltavanamme täällä maan päällä. Se hetki oli nyt tullut eteemme. Siinä makasi ruumisarkussa äiti, joka on meidät synnyttänyt, meitä kasvattanut, uhrautunut puolestamme monin tavoin - antelias äitimme. Elottomana ja likkumattomana. Lauloimme yhdessä laulun: Kiitos sulle Jumalani...  Katselimme. Otimme kuvia hänestä. Meistäkin yhdessä siinä avoimen arkun äärellä. Lopulta Pirjo varovasti laittoi valkoisen liinan äidin kasvojen ylle - se oli liikuttava hetki. Sitten arkun kansi nostettiin paikoilleen ja ruuvattiin kiinni. 
Oikeastaan siinä arkun äärellä on jotenkin käsillä se koko elämänhistoria mikä meillä on äidin kanssa takana - toisaalta tuntuu, että ajatuksia ei ole ollenkaan. Sitä vain on ja katselee - hetkessä johon on tultu, kun elämässä niin on nyt tapahtunut. On ihme, että mitään huonoja muistoja ei nouse mieleen - vain hyviä (jos jostakin, niin ainoastaan omasta osuudesta suhteessa äitiin), lapsuuden, nuoruuden miehuuden ja ikääntyneemmältä ajalta. Äidistä nuorempana ja keski-ikäisenä, paljon työtätekevänä, koulun juhlissa, kotonamme erilaisissa tilaisuuksissa, yhteisillä kyläreissuilla - naapureissa ja kauempana - heinä- ja elopelloilla, navettatöillä, pyykkiä saunan kodalla pesemässä, marjassa, eväitä tekemässä, vettä kantamassa, jäitä hakemassa maidon kylmentämistä varten, iltapuhteella karstaamassa villaa, kehräämässä rukilla villalankaa, kutomassa sukkia ja kangasta, laittamassa ruokaa, alustamassa taikinaa huivi päässä, paistamassa leipää isossa kymmenen leivän uunissa,  neuvomassa kärsivällisesti koulutehtäviä, savusaunaa lämmittämässä, kantamassa puita tuvan uuniin ja keittiön hellaan, ---------- Paljon hyviä muistoja äidistä lastenlasten kanssa, hänen laittamistaan hyvänmakuisista ruuista, ---------Muistoja jo ikääntyvästä äidistä, tuvassa keinutuolissa istuvasta ja nojatuolissa tuvan pöydän vieressä istuvasta äidistä, muistoja aina niin hyvästä ja ystävällisestä vastaanotosta heti tuvan ovella, kun tulimme vierailulle - tunsi olevansa tervetullut. -------- Paljonhan niitä on - muistoja äidistä.
Muistossa on sekin hetki, kun tulimme - äiti, isä ja minä - keittiöstä iltakahvilta tuvan puolelle. Äiti istui keinutuolissa. Puhuin hänelle ja isälle hengellisistä asioista. Kysyin äidiltä, että haluaisiko hän avata sydämensä Jeesukselle ja ottaa Hänen vastaan elämäänsä? Äiti vastasi, että kyllä haluan. Menin hänen luokseen, laskin käteni hänen päälleen ja rukoilin. Julistin hänen syntinsä anteeksiannetuiksi Jeesuksen nimessä ja maahanvuotaneessa sovintoveressä. Isän puolesta olin rukoillut saunan pukuhuoneessa - löylynoton välissä - jokin aika aikaisemmin. 
Uskon, että tapaamme äidin ja isän vielä taivaassa. Tiedän, että se on riemullisempi tapaaminen, kuin mikään riemullisin kohtaaminen täällä maan päällä.

Nostimme äidin arkun kappelista ruumisautoon. Ajelimme hiljaa pienenä saattueena - minä, Heimo ja Arja, sekä Pirjo (Kari lähti kappelilta kotiin) kirkon juurelle. Siellä nostimme äidin arkkuineen kirkon alakerran kylmiöön odottamaan hautaanlaittamispäivää.

Menimme vielä kolmisin - Heimo, Pirjo ja minä - sinne hautaus- ja pitopalveluun juttelemaan hautajaisjärjestelyistä. Samalla joimme kahvit hyvien tarjoilujen kera.

Kun hautajaispäivä ja siihen liittyvät asiat olivat järjestyksessä, ajelimme Heimon ja Pirjon kanssa Vanhainkodille hakemaan sieltä pois äidin tavarat.

Vanhainkodilta menimme Teboilille syömään kolmisin lounaan seisovasta pöydästä. Mukavahan se oli hetki olla sisaruksina yhdessä, tällaisena päivänä, joka ei tule koskaan toistumaan. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että meillä oli erittäin hyvä äiti. Siitä ymmärrämme olla kiitollisia Jumalalle.

Ajelin vielä Heimon kanssa Haarajoelle - heille, sinne syntymäkotitantereille - kun Arja meni töihin heidän autollaan. Jotain siinä jutustelimme ja joimme kahvia jonkin ajan kuluttua.

Ajelin Hankasalmen kautta kotiin, jossa olin 17.30 jälkeen. Laitoin tulen takkaan. Marja-Leena oli tänään leiponut tulevia tilaisuuksia varten. 

Kävin 8.3 km "kävelynomaisella" lenkillä Tarvaalan suunnassa. Paluumatkalla käväisin Terhi-Marjan, Deniksen, Emilian ja Danielin luona siinä "lenkkipolun" vieressä. Menopuolikkaan menin alle 8 min/km, paluupuolikkaan jonkin verran nopeammin. Nastat rapisivat tossujen alla jo mukavasti.  n. - 3. Paluumatkalla alkoi paistaa melko pyöreä kuu.

Iltapalaa ja teetä.

Ilmoittelin omille perhekuntalaisille mummon hautajaisajan - Terolle tuonne kauas kaukomaille.

Pistämpä tähänkin kuitenkin vielä vähän lainausta (jatkoa eiliseen):

"--- Kukaan ei ole immuuni tämän sanoman houkutuksille, Hiljattain huomioni kiinnittyi televisiomainokseen, jossa oli tyylikäs tila-auto. Perheellämme oli rumankeltainen, käytetty, 11 vuotta vanha farmariauto. Mainoksen tila-auto oli mielestäni täydellinen perheellemme - juuri oikean kokoinen ja värinen. Järkeilin jopa, että tuo auto sopisi paremmin palvelutyömme tarpeisiin. Lopulta käytin puoli tuntia päivässä upeiden, kiiltäväkantisten esitteiden lukemiseen, ihailin uusia tila-autoja liikenteessä ja haaveilin sellaisen ajamisesta. Olin koukussa! Keltainen farmariautomme tuntui käyvän päivä päivältä yhä rumemmaksi, kun taas tila-auto siirtyi "haluaisin sen"-kategoriasta "tarvitsen sitä"-kategoriaan.
Olin päättänyt ostaa auton, kun päätin pyytää neuvoa ystävältäni Jack Normanilta, jolla on autoliike. Hän antoi minulle hyvän neuvon. Hän kysyi, paljonko autollamme oli ajettu. "88 000 kilometriä", vastasin. Hän ajatteli asiaa hetken ja sanoi: "Autonne on hyvässä kunnossa ja palvelee varmasti vielä vuosia. En halunnut kuulla sitä, mutta myönsin vastahakoisesti hänen olevan oikeassa. Hänen neuvonsa ansiosta säästin tuhansia dollareita. Lisäksi sillä hetkellä, jolloin päätin pitää keltaisen farmariautomme, lakkasin haluamasta pakettiautoa. Se ei enää hallinnut ajatuksiani. Vanha automme alkoi jopa näyttää paremmalta!
Me kaikki jäämme aika ajoin koukkuun tuotteeseen, joka meidän on mielestämme pakko ostaa - olipa se auto, talo, kamera tai vene. Kun olemme jääneet koukkuun, hankinnalle on helppo löytää järkiperusteet. Muista etsiä Herran johdatusta ja pyytää kokeneen uskovan neuvoa ennen suuria ostopäätöksiä" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s. 172-173).

Siunausta!

Ps. "Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni" (Jer. 1:5).
"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut" (Ps. 139:13).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti