20151122

21.11.

Viime yönä soitti veljeni Heimo Kangasniemeltä n. himpun ennen 02.45. Oli vaimonsa Arjan ja siskomme Pirjon kanssa tulleet kirkolle, vanhainkodille. Sieltä oli soitettu, että äitimme hengitys on muuttunut sellaiseksi, että kannattaa tulla. Puhelimen välityksellä minäkin kuulin äidin hengityksen ääntä. Hän ei enää tiennyt tästä maailmasta. Olin rukouksessa äidin loppuhetkissä. Myöskin edellisenä aamuna Marja-Leenan kanssa muistimme myös häntä, niin kuin muulloinkin. Ei mennyt kauaakaan kun siskoltani tuli tekstiviesti: 3.20 äiti nukkui pois. Se oli tapahtunut rauhallisesti, tuli siskoltani ja veljeltäni seuraavassa viestissä. Laitoin heti tekstiviestillä ilmoituksen mummon poismenosta Terolle, Terhi-Marjalle ja Timolle. Heillä ei ole enää mummoa, eikä pappaa - ei myöskään mammaa ja pappaa M-L:n puolelta. Lastenlapsilla ei ole suurmummoa - tai Miisu-mummoa, niinkuin häntä hänen Miisu-kissansa mukaan ainakin osa heistä myös kutsui. Muut - paitsi Milena - ennätti nähdä hänet sellaisena kun hän oli siellä Haarajoella, Kangasniemen mummolassa. 
Äiti olisi seuraavassa tammikuussa täyttänyt 91 vuotta.

Ajanratas on äidin kohdalla pyörinyt siihen hetkeen, jolloin hän jätti tämän maan. Huomaan olevani meidän perhekunnan vanhin ihminen tällä hetkellä - ja kuinka äkkiä se jäljellä oleva aika kuluukaan.

Äiti oli hyvä äiti. Monenlaiset muistikuvat nousevat hänestä mieleen. Hän oli hyvä mummo lapsille, jotka olivat mummolassa pitkiäkin jaksoja. Maaalaistalon emäntä, jolla oli paljon työtä. Pieni ja sitkeä. Lastenlapset hän otti hyvin huomioon. Hän oli nuorekas ja jaksoi lasten kanssa heidän tasoltaan. Äiti oli vieraabvarainen. Meillä kävi paljon vieraita. Kulkumiehet - naisiakin oli - saivat yösijan ja ruokaa. Savottalaisia oli kortteeria - hakkuumiehiä, hevosajureita ja uittoväkeä - pitkiäkin aikoja. Myös romaneja, jotka siihen aikaan liikkuivat kesäisin ja talvisin hevosilla.

Äidin elämässä oli kuitenkin hetki, jolloin hän halusi avata sydämensä Jeesukselle vanhalla iällään. Sain rukoilla hänen puolestaan. Sitä asiaa vahvistettiin vanhainkodilla käynneillämme kun yhdessä rukoilimme. Muisti oli mennyt, mutta Jumala tietää sydämen.

Kiitos äidistä!

Historiaan piirtyi päivä 21.11.2015. Silloin äitimme kutsuttiin pois tästä maasta parempaan paikkaan - niin saamme uskoa. Yksi rakas ihminen poistui esirukouksistamme - siinä kohdassa on aukko. Rukoukset ovat enää tarpeettomia. Äiti elää muistoissamme. Saamme myöskin kiittää jo etukäteen jälleennäkemisestä.

Herättyämme aamulla oli kaikki valkoisenaan. Lunta paksu kerros. Satoikin. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Sakarjan kirjaa.

10:ksi ajelimme M-L:n kanssa helluntairukoushuoneelle Miten kohtaan muslimin -opetuspäivään. kaksi opetusta ennen ruokaa ja kahvia. Kaksi opetusta sen jälkeen. Opettamassa oli pastori Martti Ahvenainen. Hyvä päivä. 

Palattuamme kotiin sytyttelin takkaan tulen. Sen jälkeen poljeskelin kuntopyörää neljässä jaksossa 15 min kussakin, 5, 6, 7, ja 8 jäykkyydellä. Jokaisessa välissä pidin taukoa. Kokonaisaika - jona aikana poljeskelin - oli 1 h 35 min. Ennen polkemista mittasin verensokerin klo 16.05 - oli 10.9. Johtui rukoushuoneella olleesta ruuasta ja kahvileivistä. 15 min polkemisen jälkeen - klo 16.30 - sokerit olivat 8.8. seuraavan 15 min. polkemisen jälkeen - klo 16.52 - sokeri oli 7.1. Seuraavan 15 min. polkemisen jälkeen - klo 17.14 - sokeri oli 5.3. Seuraavan 15 min. polkemisen jälkeen - klo 17.40 - sokeri oli 4.5. Mistä se kertoo? Siitä, että liikunta on hyvä itsehoitomuoto diabeteksessä - ravinnon ohella. Vetelin vielä kumia.

Lämmitin saunan ja kävin makailemassa mukavissa löylyissä.

Iltapalaa ja teetäkin tuli illan mittaan vähän otettua. Ilman muuta.

Kirjoittelin ja lähettelin Saarijärven kylien kutsu -infon.

Katsoin hiihtoa - Suomen "cuppia" Rovaniemeltä netin kautta.

Siunausta!

Ps. "Mutta minä huusin avukseni Herraa: Herra, pelasta minut. Herra on armollinen ja vanhurskas, meidän Jumalamme on laupias" (Ps. 116:4-5).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti