2.5.
Jatkoa 16.4. aloitettuun kirjoitteluun.
ARMOLLISUUS / ARMOTTOMUUS 17.
Esikuvat - niinkuin esimerkiksi Suuren sovituspäivän esikuvat - puhuvät "selvää kieltään" siitä, kuinka pyhää Jumalaa tulee palvella ja lähestyä. Jumala itse oli antanut lait, ohjeet ja säädökset tämän suhteen, syntiin langenneille ihmisille. Ne asiat, joita me katselemme esikuvina täyttymyksestä käsin - sillä Jeesuksessa nuo esikuivat suurelta osin saivat täyttymyksensä - olivat niitä täyttäneille ihmisille todellista elämää, joiden kanssa toimittiin ja elettiin. Jumalaa palveltiin sillä tavalla. Siitä huolimatta, että asia oli näin, hekin pelastuivat vain Jeesuksen suorittaman ihmiskunnan syntien sovittamisen kautta. Uhrieläinten veri ei voinut sitä aikaansaada. Tämän olemme jo aikaisemmin todenneet.
Suurena sovituspäivänä (3. Moos. 16).Ilmestysmajan, ja myöhemmin Jerusalemin temppelin, kaikkeinpyhin-osa nousee voimakkaasti esille. Ylipappi sai mennä vain silloin "vierasta verta" mukanaan esiripun sille puolelle. Voimme sanoa, että kaikkeinpyhimpään "kulki vain yhdenlainen tie": sinne pääsi vain "verentietä", uhrieläimen vuodattaman sovintoveren kautta. Kaikki muut mahdollisuudet olivat poissuljetut. Oli tarkasti noudatettava Jumalan määräämää tapaa.
Oletko kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka esillä oleva luku (3. Moos. 16) alkaa:
"Jas Herra puhui Moosekselle, sen jälkeen kun kaksi Aaronin poikaa oli kuollut, joita kuolema kohtasi, kun he astuivat Herran eteen"
(3. Moos. 16:1).
Nämä kaksi ylipappi Aaronin poikaa olivat Naadab ja Abihu. Nämä miehet olivat molemmat leeviläisiä, jotka oli asetettu ja voideltu virkaansa toimimaan pappeina, Jumalan antamien ohjeiden mukaan, niinkuin 3. Moos. 8 saamme lukea. Naadabin ja Abihun synti oli se, etteivät he totelleet Jumalaa. Se, missä he menettelivät väärin, löytyy seuraavasta:
"Ja Aaronin pojat Naadab ja Abihu ottivat kumpikin hiilipannunsa ja virittivät niihin tulen ja panivat suitsuketta sen päälle ja toivat vierasta tulta Herran eteen, vastoin hänen käskyänsä"
(3. Moos. 10:1).
Jumala oli antanut papeille selkeät ohjeet, joita heidän tuli noudattaa. Naadab ja Abihu eivät noudattaneet niitä. Tuli on tietenkin tulta, oli se lähtöisin mistä vain, mutta Jumalaa palveltaessa ei vierasta tulta saanut tuoda Herran eteen. Oikea tuli paloi Jumalan alttarilla Ilmestysmajan pyhässä; siinä osassa, joka oli ennen kaikkeinpyhintä. Tältä alttarilta olisi Naadabin ja Abihunkin pitänyt ottaa tuli. Tämän asian halusin ottaa esille siksi, että näkisimme sen, että Jumala on pyhä ja ihmisen tulee palvella Häntä Hänen Sanansa mukaan. Meistä tuntuu kovalta näiden pappisveljesten saama rangaistus, mutta näin Raamattu kertoo:
"Silloin lähti tuli Herran tyköä ja kulutti heidät, niin että he kuolivat Herran edessä"
(3. Moos. 10:2).
Näin tapahtui - ilman mitään selittelyjä. Mooses sanoi tapahtuman jälkeen veljellensä, Aaronille, ylimmäiselle papille:
"Tämä tapahtui Herran sanan mukaan: "Niissä, jotka ovat minu lähellä, minä osoitan pyhyyteni ja kaiken kansan edessä kirkkauteni"
(3. Moos. 10:3).
Jumala on pyhä. Hän on pyhyydessään muuttumaton. Voit halutessasi tutustua tarkemmin kyseiseen lukuun. Kyllä siellä itkettiinkin. Jumala on antanut meille Sanansa. Siinä Hän on antanut meille ohjeet, kuinka Häntä tulee palvella ja kuinka Hänen yhteydessään elää. Jumala haluaa, että me olemme kuuliaisia Hänelle ja Hänen Sanalleen. Tämä on Jumalan periaate, joka on voimassa sekä Vanhassa Liitossa, että Uudessa Liitossa.
Siksi me tänään aloitimme toteamalla, että kaikkeinpyhimpään kulki vain yhdenlainen tie, veren tie. Ylipappi ei voinut, eikä saanut, toimia "oman päänsä" mukaan. Hänen tuli toimia Jumalan Sanan mukaan - hänellä piti olla uhrieläimen sovitusverta mukanaan.
Luimme eilen Hebrealaiskirjeestä, että Jeesus, meidän ylipappimme, meni taivaalliseen kaikkeinpyhimpään oman verensä kautta. Kaikkeinpyhimpään - ei esikuvalliseen, eikä taivaalliseen/taivaaseen - voi mennä mitenkään muuten kuin veren kautta; veren tietä. Ilman uhrieläimen verta ei ylipappi voinut toimittaa sovitusta itselleen, perhelleen eikä kansalleen. Ilman Jeesuksen verta Jumalan palvelemisemme on turhaa: ja me kuolemme synteihimme:
"Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ..."
(Hebr. 10:19-20)
Jatkan huomenna.
Jouko Kuusjärvi
Rajalantie 12. B.
43100 SAARIJÄRVI
Puh. 040-0206858
jouko.kuusjarvi@gmail.com
______________________
Lauantai. 3.8 astetta lämmintä noustessamme ennen 6.30. Taivas oli harmaa. Aamupalaa ja kahvia. Luin Hesekielin kirjaa.
Ennen 8 lähdimme ajelemaan kotipitäjääni - Kangasniemeä - kohti. Vähän ennen klo 10 olimme siellä. Silloin alkoi Kangasniemen kirkon vieressä Anni-tätimme - äitimme siskon - hautajaiset. Paikalla oli 13 henkeä - Korona-karanteenista johtuen. Paikalla olivat: Siskoni, Pirjo, hänen miehensä, Kari, sekä heidän poikansa, Mikko ja Matti, veljeni, Heimo, vaimonsa, Arjan, kanssa, sekä heidän tyttärensä, Hanna, serkkumme, Maija ja Matti, jotka ovat Annin ja äitimme siskon, Liisan, lapsia, Marja-Leena ja minä, Kangasniemen seurakunnan kirkkoherra, joka toimitti siunauksen, sekä suntio, tai haudankaivaja, en tiedä kumpi hän oli.
Mikko, Matti, Kari ja Matti työnsivät kärryä, jossa arkku oli, sekä laskivat arkun hautaan. Kirkon vieressä lauloimme laulun ja taisi siinä olla rukouskin. Sitten kävelimme arkun jäljessä avoimen haudan ääreen. Arkku laskettiin nurmikolle, haudan viereen. Sen ääressä kirkkoherra piti siunauspuheen. Lauloimme kaksi laulua. Arkku laskettiin hautaan ja kukkalaitteet laitettiin haudan päälle asetetun, havuilla koristellun, kannen päälle. Aurinko paistoi ja lintu lauloi lähellä.
Näin me vuorollamme joudumme sinne "viimeiseen valtaukseen" - niinkuin kultamiesten hautapaikkoja, Inarissa, kutsutaan. No, uskovina, Jumalan Sanaan uskovina, tiedämme, että iankaikkinen elämä on lopullinen osoitteemme. Niillä, jotka eivät elämänsä aikana ole uskoneet Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtajanaan ja Herranaan, lopullinen sijoituspaikka on iankaikkinen kadotus, ero Jumalasta. Kyseessä on valinta. Valitse oikein. Elämä on lyhyt ja iankaikkisuus loputon. Pelastus on kuitenkin valmistettu jokaiselle: Jeesus on sovittanut Golgatan ristillä kaikkien synnit. Pelastuksen lahja pitää ottaa vastaan sydämeen. Siinä asiassa eivät auta minkäänlaiset rituaalit. Älä petä itseäsi väärillä olettamuksilla - äläkä anna kenenkään toisenkaan pettää itseäsi. Kaikkein ratkaisevin asia pelastuksen suhteen on sydämen usko ja siihen liittyen suun tunnustus. Voit katsella tätä asiaa esim. Room. 10:stä luvusta.
Anni-tätimme asui loppuvuotensa kirkolla, omassa asunnossaan, kerrostalossa. Eikä hän ennättänyt kovin monia viikkoja olemaan vanhainkodissa. Ihan lopussa hän oli tk:ssa. Ollessamme käymässä hänen luonaan - ainakin se kahden vuoden sisälle sopii, tästä hetkestä taaksepäin. Kalenterista ja tästä blogistakin se kyllä löytyisi, milloin se oli. Niin, kun olimme käymässä, niin otin puheeksi - taas kerran - pelsstuksen vastaanottamisen tätini kanssa. Silloin vielä muisti toimi. Hän halusi rukoilla omalla suullaan pelastusrukouksen ääneen jäljessäni. Sain julistaa hänen syntinsä anteeksiannetuiksi. Tiedän, että jos hän ei olisi halunnut sitä rukoilla, hän ei olisi niin tehnyt. Kerron tämän vain siksi, että näin tapahtui. Jumala meidät - ja sydämemme - tietää. Niin Anni-tätimmekin.
Anni hoiti omia vanhempiaan "Korholan mummolassa" heidän kuolemaansa asti. Sitä ennen hän oli töissä muualla, maatalossa, kymmeniä vuosia. Vanhempiensa - meidän mummon ja papan - kuoleman jälkeen, hän asui yksin siellä heidän kodissaan. Kun siellä vierailimme, niin se oli ihan varma, että vatsa tuli ylitäydeksi ruuista, joita syötiin - ja täti ei antanut periksi. Ruokaa oli otettava. Kun vatsa oli jo halkeamaisillaan, niin hän avasi puuhellan leivinuunin luukun ja otti sieltä esille "yllätysyllätyksen" - ja sitäkin oli vielä syötävä. Täti vain laittoi lautaselle, vaikka kuinka koetti estellä. Vieraanvarainen ihminen kun oli.
Nyt ei ole enää Annia. Yksi täti - Liisa-täti, äidin ja Annin sisko, meillä vielä on. Hänkin on jo iällinen. Anni olisi pian täyttänyt 93 v. Kiitämme Jumalaa hänestä, sukumme yhdestä jäsenestä! Kaikesta, mitä hän on meidänkin elämäämme ollut. Hänellä ei ollut omaa perhettä.
Hetken aikaa haudantienovilla seisoskelimme ja kukin joidenkin kanssa ennätti jutella. Kuviakin siellä otettiin. Hanna niitä otti hyvällä kameralla. Muutkin kyllä räpsivät. Muistotilaisuutta kun ei Korona-karanteenisääntöjen vuoksi voitu järjestää, niin kukin lähti ajelemaan kotejaan kohti. Mekin ajoimme ensimmäiselle P-paikalle ja joimme termoskahvit ynnä söimme eväitämme. Aurinkoista, niinkuin haudallakin. Olimme kotona muutamaa minuuttia ennen klo 13. Matkalla kuuntelimme M-L:n puhelimesta "Päivän biisin". Kuuntelin sen uudelleen vielä kotona tietokoneelta, kun sen kautta kuuluu paremmin.
Lämmittelimme aamuista kahvia. Sitten menin pihalle kantelemaan hetkeksi puita liiteriin. Jatkoin "kanan hommilla" takapihan puolella - kuopsuttelin lehtiharalla lehtiä.
Ruokaa.
Kirjoittelin.
Yritin vähän lukea kirjaa, mutta kun alkoi "ramasemaan", niin torkuin vähän aikaa, kunnes laitoin saunan kiukaan kuumenemaan. M-L kävi kylällä kaupassa. Ennätin sinä aikana käydä hikoilemassa saunan löylyissä.
Iltapalaa. M-L toi kaupanpizzaa, joka kyllä meikäläisestä maistui hyvälle.
Uutisi Suomesta, Israelista ja maailmalta.
Siunausta!
Ps. "Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään" (Room. 10:11).
Lauantai. 3.8 astetta lämmintä noustessamme ennen 6.30. Taivas oli harmaa. Aamupalaa ja kahvia. Luin Hesekielin kirjaa.
Ennen 8 lähdimme ajelemaan kotipitäjääni - Kangasniemeä - kohti. Vähän ennen klo 10 olimme siellä. Silloin alkoi Kangasniemen kirkon vieressä Anni-tätimme - äitimme siskon - hautajaiset. Paikalla oli 13 henkeä - Korona-karanteenista johtuen. Paikalla olivat: Siskoni, Pirjo, hänen miehensä, Kari, sekä heidän poikansa, Mikko ja Matti, veljeni, Heimo, vaimonsa, Arjan, kanssa, sekä heidän tyttärensä, Hanna, serkkumme, Maija ja Matti, jotka ovat Annin ja äitimme siskon, Liisan, lapsia, Marja-Leena ja minä, Kangasniemen seurakunnan kirkkoherra, joka toimitti siunauksen, sekä suntio, tai haudankaivaja, en tiedä kumpi hän oli.
Mikko, Matti, Kari ja Matti työnsivät kärryä, jossa arkku oli, sekä laskivat arkun hautaan. Kirkon vieressä lauloimme laulun ja taisi siinä olla rukouskin. Sitten kävelimme arkun jäljessä avoimen haudan ääreen. Arkku laskettiin nurmikolle, haudan viereen. Sen ääressä kirkkoherra piti siunauspuheen. Lauloimme kaksi laulua. Arkku laskettiin hautaan ja kukkalaitteet laitettiin haudan päälle asetetun, havuilla koristellun, kannen päälle. Aurinko paistoi ja lintu lauloi lähellä.
Näin me vuorollamme joudumme sinne "viimeiseen valtaukseen" - niinkuin kultamiesten hautapaikkoja, Inarissa, kutsutaan. No, uskovina, Jumalan Sanaan uskovina, tiedämme, että iankaikkinen elämä on lopullinen osoitteemme. Niillä, jotka eivät elämänsä aikana ole uskoneet Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtajanaan ja Herranaan, lopullinen sijoituspaikka on iankaikkinen kadotus, ero Jumalasta. Kyseessä on valinta. Valitse oikein. Elämä on lyhyt ja iankaikkisuus loputon. Pelastus on kuitenkin valmistettu jokaiselle: Jeesus on sovittanut Golgatan ristillä kaikkien synnit. Pelastuksen lahja pitää ottaa vastaan sydämeen. Siinä asiassa eivät auta minkäänlaiset rituaalit. Älä petä itseäsi väärillä olettamuksilla - äläkä anna kenenkään toisenkaan pettää itseäsi. Kaikkein ratkaisevin asia pelastuksen suhteen on sydämen usko ja siihen liittyen suun tunnustus. Voit katsella tätä asiaa esim. Room. 10:stä luvusta.
Anni-tätimme asui loppuvuotensa kirkolla, omassa asunnossaan, kerrostalossa. Eikä hän ennättänyt kovin monia viikkoja olemaan vanhainkodissa. Ihan lopussa hän oli tk:ssa. Ollessamme käymässä hänen luonaan - ainakin se kahden vuoden sisälle sopii, tästä hetkestä taaksepäin. Kalenterista ja tästä blogistakin se kyllä löytyisi, milloin se oli. Niin, kun olimme käymässä, niin otin puheeksi - taas kerran - pelsstuksen vastaanottamisen tätini kanssa. Silloin vielä muisti toimi. Hän halusi rukoilla omalla suullaan pelastusrukouksen ääneen jäljessäni. Sain julistaa hänen syntinsä anteeksiannetuiksi. Tiedän, että jos hän ei olisi halunnut sitä rukoilla, hän ei olisi niin tehnyt. Kerron tämän vain siksi, että näin tapahtui. Jumala meidät - ja sydämemme - tietää. Niin Anni-tätimmekin.
Anni hoiti omia vanhempiaan "Korholan mummolassa" heidän kuolemaansa asti. Sitä ennen hän oli töissä muualla, maatalossa, kymmeniä vuosia. Vanhempiensa - meidän mummon ja papan - kuoleman jälkeen, hän asui yksin siellä heidän kodissaan. Kun siellä vierailimme, niin se oli ihan varma, että vatsa tuli ylitäydeksi ruuista, joita syötiin - ja täti ei antanut periksi. Ruokaa oli otettava. Kun vatsa oli jo halkeamaisillaan, niin hän avasi puuhellan leivinuunin luukun ja otti sieltä esille "yllätysyllätyksen" - ja sitäkin oli vielä syötävä. Täti vain laittoi lautaselle, vaikka kuinka koetti estellä. Vieraanvarainen ihminen kun oli.
Nyt ei ole enää Annia. Yksi täti - Liisa-täti, äidin ja Annin sisko, meillä vielä on. Hänkin on jo iällinen. Anni olisi pian täyttänyt 93 v. Kiitämme Jumalaa hänestä, sukumme yhdestä jäsenestä! Kaikesta, mitä hän on meidänkin elämäämme ollut. Hänellä ei ollut omaa perhettä.
Hetken aikaa haudantienovilla seisoskelimme ja kukin joidenkin kanssa ennätti jutella. Kuviakin siellä otettiin. Hanna niitä otti hyvällä kameralla. Muutkin kyllä räpsivät. Muistotilaisuutta kun ei Korona-karanteenisääntöjen vuoksi voitu järjestää, niin kukin lähti ajelemaan kotejaan kohti. Mekin ajoimme ensimmäiselle P-paikalle ja joimme termoskahvit ynnä söimme eväitämme. Aurinkoista, niinkuin haudallakin. Olimme kotona muutamaa minuuttia ennen klo 13. Matkalla kuuntelimme M-L:n puhelimesta "Päivän biisin". Kuuntelin sen uudelleen vielä kotona tietokoneelta, kun sen kautta kuuluu paremmin.
Lämmittelimme aamuista kahvia. Sitten menin pihalle kantelemaan hetkeksi puita liiteriin. Jatkoin "kanan hommilla" takapihan puolella - kuopsuttelin lehtiharalla lehtiä.
Ruokaa.
Kirjoittelin.
Yritin vähän lukea kirjaa, mutta kun alkoi "ramasemaan", niin torkuin vähän aikaa, kunnes laitoin saunan kiukaan kuumenemaan. M-L kävi kylällä kaupassa. Ennätin sinä aikana käydä hikoilemassa saunan löylyissä.
Iltapalaa. M-L toi kaupanpizzaa, joka kyllä meikäläisestä maistui hyvälle.
Uutisi Suomesta, Israelista ja maailmalta.
Siunausta!
Ps. "Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään" (Room. 10:11).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti